maanantai 7. huhtikuuta 2014

Krakeloitunut rakkauden kohteeni

Eilen oli sunnuntaisiivousta. Mietin siinä että olisipa joskus sunnuntait sellaisia kiireettömiä ja että voisi ihan hyvällä omallatunnolla vaan pötköttää ja tehdä sitä vaan mitä huvittaa. Kyllä mä joskus vietänkin sellaisia sunnuntaita mutta ikinä mulla ei kyllä silloin ole hyvä omatunto.
Kun ravaa viikot töissä vähän aamulla ja sitten on päivällä taas tapaaminen ja joku muu hoidettava homma ja illalla taas töitä ja ne välit yrittää käyttää hyödyksi täyttämällä tiskikonetta ja siivoamalla ja kokkaamalla ja pyykinpesulla ja tavaroiden järjestelyllä ja sitten jos vaan ehtii niin navettatöillä ja ties millä, niin ihan oikeasti viikonlopuista täytyy sit ottaa kaikki hyöty irti kun ei tarvi ravata joka paikkaan.
Mutta siis pian lopetan oikeat työt ja alan leikkitöihin tässä maatilalla. No ei vaan eiköhän sekin ole oikeaa työtä. Mutta siis sellaisen palkkatyön lopetan ja alan sitten ihan täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Niin sithän sitä ei tarvi varmaan ravata niin kaikkien aikataulujen ja sovittujen tapaamisten mukaan, vaan eletään sit luonnon säätelemien aikataulujen mukaan. :) ah. se kuulostaa ihanalta.
Oho karkasin siitä siivouksesta nyt jo muualle. Mutta siis siinä siivotessa löysin tuolta ryönän alta mun rakkaan. Eli kampauspöydän jonka ostin anopilta muistaakseni viime syksynä. Se on täydellinen ja ihana enkä ehkä ikinä luovu siitä. No olen kyl tosi huono luopumaan mistään tavaroista. Minusta on tullut aika ärsyttävästi sellainen hamsteri. :/ Mutta siis pulinat pois ja kuvat kehiin armaastani.

Joku oli sitä mieltä että hyvän lipaston tästä saa kun vähän
hioo ja maalaa! Hui! Sitä en tekisi ikinä! :) Annamme hänen
ikääntyä arvokkaasti. :)
No laitetaanpa nyt kuva tästäkin kaunistuksesta.
Löysin tämän tuolin jostain tuolta Marjakankaan
romuvarastoista. Hioin hieman enimpiä lohkeilleita
maaleja ja tuolin kannen maalasin hennon roosaksi.
Love it!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti